Pälkäneen luonto

Pälkäneen kunnan rantayleiskaavan laatimista varten teettämä

RANTOJEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS (vuodelta 2000)

kuvaa alueen luonnon kehitystä näin:

2.1 Yleistä
Pälkäne sijaitsee Sydän-Hämeessä, Pirkanmaalla. Sen kirkonkylästä, Onkkaalasta, on matkaa Tampereelle 35 kilometriä ja Hämeenlinnaan 46 kilometriä.
Edullisen luonnonmaantieteellisen sijaintinsa ja suotuisten luontosuhteiden määräämänä Pälkäne kuuluu Lounais-Suomeen ja Viljelys-Suomeen (Teivainen 1990).
Pälkäneen pinta-ala on 346,6 km2. Tästä on maata 239,9 km2 (69,2 %) ja vettä 106,7 km2 (30,8 %). Suuren vesipinta-alansa perusteella Pälkäne on suhteellisesti entisen Hämeen läänin runsasvetisin kunta. Pellon osuus maa-alasta on 4.654 ha (19,4%).
Metsiä on yhteensä 16.810 ha (70,0%).
Noin 8500 vuotta sitten Pälkäne oli jo pääpiirteissään kuivaa maata. Se oli tällöin järveksi muuttuneen Itämeren, Ancylus-järven, rannalla. Tällöin tulivat Pälkäneelle ensimmäiset asukkaat. 7000 vuotta sitten Pälkäneellä elettiin yhtä lämpimissä oloissa kuin nyt Keski- Euroopassa.
Tällä kaudella Pälkäne oli nykyiset Tampereen-Kangasalan-Pälkäneen suurjärvet käsittävän sisäjärven rannalla. Silloin - kauden lopulla 5000 vuotta sitten - Pälkäne sai kiinteän asutuksen, mistä kertovat eräät täkäläiset kivikauden kampakeraamisen ajan asuinpaikat.

2.2 Kallioperä
Pälkäneen kallioperä on syntynyt noin 2 000 miljoonaa vuotta sitten. Näin se on osa maapallon vanhaa peruskalliota. Noin 1 800-1 700 miljoonaa vuotta sitten Suomessa oli mahtava nykyisten Alppien kaltainen poimuvuoristo, Svekofennidit.
Poimuttuessaan vuoristo kohosi korkeuksiin. Tulivuoritoiminta ja maanjäristykset olivat tuolloin yleisiä. Vuosimiljoonien kuluessa tuo vuoristo oli kulunut pois. Tänä päivänä muistona vuoristosta ovat enää sen syvät juuriosat, joista Pälkäneenkin kallioperä koostuu. Muinaisista tulivuorista kertovat eräät sulasta laavasta ja tulivuorten tuhkasta syntyneet kivilajit, esimerkiksi tuffiitit ja erilaiset amfiboliitit. Näitä tavataan mm. Luikalassa, Oksalassa, Vimmussa, Peräniemessä ja Epaalassa.
70 % Pälkäneen kallioperästä koostuu graniiteista ja granodioriiteista sekä muista syväkivilajeista, kuten pegmatiittigraniiteista, dioriiteista, gabroista ja peridotiiteista. Gneisseiksi kutsutaan voimakkaissa puristuksissa ja liikunnoissa suunnittuneen rakenteen saaneita kivilajeja. Pälkäneellä ovat kiille- ja suonigneissit tavallisia. Gneissimäiset kivet ja liuskeet muodostavat yhtenäisen vyöhykkeen Laitikkalan-Kukkolan-Töyräniemen- Salmentaan alueen kallioperästä.
Pälkäneelle tyypillinen kivilaji on harmaa graniitti, jota on kolmasosa Luikalankin kallioperästä. Sitä on myös Martansaarilla - Kyttälänsaarilla, Niitty-Seppälän - Vesalan alueella, Epaalassa ja Kankaisissa.
Äimälän kärjessä on vähäinen, 30 x 50 m2:n suuruinen kalkkikiviesiintymä. Muita kalkkikivikallioita Pälkäneeltä ei tunneta. Tosin Salmentakana on yleisesti irtokivinä kalkkikiveä, mutta näiden alkukalliota ei ole löydetty. Todennäköisesti se onkin Sahalahden puolella.

2.3 Maaperä
Pälkäne on tunnettu harjuistaan. Pitäjän halki luoteesta kaakkoon kulkee Hollolasta Kauhavalle ulottuva saumamuodostuma. Kunnan alueella se tunnetaan Isokankaan- Syrjäharjun-Kollolanharjun nimellä.
Rippeitä siitä löytyy vielä Laitikkalasta. Toinen huomattava harju sijaitsee edellisestä koilliseen poikki Pälkäneveden. Näissä harjuissa soraa on selänteiden sydämessä, muu materiaali koostuu erirakeisista hiekoista. Pieni lajittuneen aineksen alue löytyy vielä Myttäälästä.
Näiden harjujen lievealueella maaperä koostuu siltistä ja savesta. Savea löytyy yleisesti myös kallioiden ja moreenikumpareiden välisistä painanteista. Moreenia tavataan yleisimmin kunnan lounais- ja kaakkoisosissa. Eloperäisiä maalajeja on noin 5 % kunnan maa-alasta.

2.4 Maisemarakenne
Harjujen lisäksi Pälkäneen maisemassa erottuu joitakin merkittäviä vuoria; Pälkäneen korkein vuori Sappeenvuori on alunperin ollut 194,7m meren pinnasta. Muita huomattavia vuoria ovat Murronmäki, Korkeavuori, Ahdinvuori, Pälkänevuori sekä Ansavuori. Pinnanmuotojen vaihtelun perusteella Pälkäne on perusosiltaan kankaremaata. Siinä on paljon 10 – 20 m ympäristöään ylemmiksi kohoavia kumpuja ja mäkiä. Syrjänharjun seudut ovat kuitenkin mäkimaata, jota hallitsevat kankaremaata korkeammat ja jyrkemmät, ympäristöstään 20 – 50 m korkeuteen kohoavat mäet. Pohjois-Pälkäneellä korkeuserot paikoin ylittävät 50 m. Tällaista aluetta nimitetään vuorimaaksi. Teivaisen (1990) mukaan Pälkäneellä on kallioperän rakenteen, irtaimen maa-aineksen jakaantumisen ja pinnanmuotojen perusteella erotettavissa seuraavat viisi luonnonmaantieteellistä suuraluetta: I Murronmäen - Hirvonvuoren moreeniseutu II Syrjänharjun sora-, siltti- ja saviseutu III Aivujärven - Pälkäneveden kankare- ja järviseutu IV Kukkolan – Luikalan - Pohjalahden gneissimäisen liuskeisen kallioperän harju- ja saviseutu V Ahdinvuoren – Sulkavuoren - Sappeenvuoren kallioinen mäki- ja vuoriseutu

2.5 Kasvillisuus ja kasvisto
Pitäjän maapinta-alasta on 26 % viljelys- ja kulttuurimaita. Metsiä on 72 %, joista kuusimetsiä 60 %, mäntymetsiä 30 % sekä lehtipuuvaltaisia metsiä 10 %.
Alueen metsät ovat keskimäärin varsin reheviä: käenkaalimustikka- (OMT) ja mustikkatyypin (MT) kuusimetsiä on 60 % metsäpinta-alasta. Mäntymetsät sijoittuvat lähinnä harjuille ja niitä ympäröiville kankaille, kuten Kollolan - Ruokolan ja Laitikkalan takamaille. Myös Laipanmaalla, jossa ovat ehkä Pirkanmaan laajimmat yhtenäiset metsäalueet, ovat mäntymetsät vallitsevia. Männiköiden kasvillisuus on melko niukkaa ja tavanomaista.
Sen sijaan kuusimetsien kasvillisuus on paikoin monipuolista ja vaateliasta. Esimerkiksi lehtokuusama (Lonicera xylosteum), koiranheisi (Viburnum opulus), taikinamarja (Ribes alpinum), pohjanpunaherukka (Ribes spicatum), sinivuokko (Hepatica nobilis), kielo (Convallaria majalis) ja lehtotähtimö (Stellaria nemorum) ovat yleisiä alueen tuoreissa kuusimetsissä.
Pälkäneen luonnolle tunnusomasia ovat harjut. Harjukasvillisuudesta mainittakoon kangasajuruoho (Thymus serpyllum), tunturikurjenherne (Astragalus alpinus), keltamaite (Lotus corniculatus) sekä harvinainen tulokas, masmalo (Anthyllis vulneraria).
Rehevien harjunrinteiden tyypillisiä lajeja ovat lisäksi mäkilehtoluste (Brachypodium pinnatum), kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) ja lehtokuusama.
Lehtoja ja lehtimetsiä on vain 5 % metsäpinta-alasta. Koivikot ovat tosin hieman lisääntyneet viime vuosina peltoja metsitettäessä.
Pälkäneen tärkeimmät lehdot, kuten Äimälän Mäenpää ja Hausalo, ovat kasvillisuudeltaan reheviä ja monipuolisia. Useiden tavallisten lehtipuulajien lisäksi niissä kasvaa runsaasti, jopa pieninä metsiköinä, metsälehmusta (Tilia cordata).
Niille ovat tunnusomasisia monet pensaslajit, kuten pähkinäpensas (Corylus avellana), metsäruusu (Rosa majalis), taikinamarja, lehtokuusama, koiranheisi ja näsiä (Daphne mezereum).
Lehtojen tunnusomaisia ruohovartislajeja ovat konnanmarja (Actaea spicata). kevätlinnunherne, imikkä (Pulmonaria obscura), valkoja keltavuokko (Anemone nemorum ja A. ranunculoides), tesma (Milium effusum), lehtotähtimö sekä hieman harvinaisempi humala (Humulus lupulus). Hausalon erikoisuutena ovat monet kämmekät.
Kynäjäjalavaa (Ulmus laevis) kasvaa yksittäin vesistöjen varsilla sekä pienenä metsikkönä Sappeen Särkikosken purolehdossa. Pälkäneen luonnon erikoispiirteitä ovat mm. Mallasveden rantojen tervaleppäkorvet.
Tervaleppä (Alnus glutinosa), joka on paikoin saavuttanut 30 metrin korkeuden, on näiden lehtokorpien pääpuulaji. Tervaleppäkorpien tunnusomaisia muita lajeja ovat mm. hiirenporras (Athyrium filix-femina), korpi-imarre (Thelypteris phegopteris), lehtopalsami (Impatiens noli-tangere), puna-ailakki (Silene dioica), keltaängelmä (Thalictrum flavum), pohjanpunaherukka sekä tuomi (Prunus padus). Pinteleen ja Ilmoilanselän rannoilla on harmaaleppää (Alnus incana) kasvavia, kuivempia rantalehtoja, joissa kasvaa mm. lehtopalsamia, keltaängelmää sekä tesmayrttiä (Adoxa moschatellina).
Pälkäneen rantojen kulutuskestävyys on suurelta osin varsin hyvä.
Poikkeuksena mainittakoon karut kalliorannat, joita tavataan esimerkiksi Pälkäneveden etelärannalla ja saarilla.
Vesikasvillisuudesta näyttävimpiä ovat laajat järviruokokasvustot (Phragmites australis), joita on rehevöitymiskehityksestä johtuen syntynyt lahdelmien perukoihin ja muille matalilla rannoille kuten Pinteleelle. Myös järvisätkin (Ranunculus peltatus) kukkii joinakin vuosina laajoina kasvustoina.
Pohjaruusukkeista kasveista tavataan esimerkiksi lahnanruohoja (Isoëtes), raania (Littorella uniflora) sekä nuottaruohoa (Lobelia dortmanna).

2.6 Eläimistö
Pälkäneen eläimistö on varsin hyvin tunnettu. Erilaisia tutkimuksia ja paikallisfaunoja on julkaistu mm. nisäkkäistä, linnuista, suurperhosista ja sahapistiäisistä. Pälkäneellä tavattavista, vesistöjen varsilla viihtyvistä nisäkkäistä mainittakoon uhanalainen saukko (Lutra lutra) sekä minkki (Mustela vision).
Ensiksi mainitusta on havaintoja pitkin pitäjää esimerkiksi Laitikkalan Kyllönjoelta. Minkki vuorostaan on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti ja aiheuttaa pahaa tuhoa linnustolle niin rehevillä lintujärvillä kuin selkävesillä.
Pälkäneen kunnan nimikkolinnuksi valittiin selkälokki (Larus fuscus). Selkälokki on aiemmin pesinyt runsaana esimerkiksi Pälkänevedellä. Viimevuosikymmenien aikana sen kanta on pudonnut alle kolmannekseen. Silti Pälkänevesi on yksi Suomen tärkeimmistä selkälokkivesistä.
Toinen merkittävä selkävesilintu Pälkäneellä on kuikka (Gavia arctica). Se pesii suhteellisen runsaana Pälkänevedellä ja Roineella. Yksittäisiä pareja tavataan myös pienemmiltä järviltä.
Isojen vesistöjen rantalepikoista ja lehdoista voidaan mainita vielä pikkutikka (Denrocopos minor) ja kuhankeittäjä (Oriolus oriolus).
EU:n lintudirektiivin ja luontodirektiivin eläinlajit, jotka tavataan Pälkäneen ranta-alueilta on esitetty yhteenvetotaulukoissa.
Aluekuvausten yhteydessä nimet on lihavoitu.

4.1.20 Pitkäjärvi
Pitkäjärvi sijaitsee kunnan kaakkoisosassa. Noin puolet järvestä on Luopioisten kunnan puolella. Järven rannoista on suuri osa metsäisiä, myös viljelyksiä rajoittuu ranta-alueeseen.
Pitkäjärvellä on useita loma-asuntoja ja jonkin verran myös vakituista asutusta.
Järven pohjoisosassa Sammallahti on ruovikkorantainen, myös pohjanlumme kukkii runsaana.
Pohjoisesta pistävä niemi on kasvistoltaan lehtomainen, mm. kookkaita lehmuksia kuuluu puustoon.
Lehtokasvillisuutta on myös uimarannan eteläpuolella ja Jyrkänkallion itäpuolella.
Ilvesniemenkärjen itärannalta löytyy edustava kasvusto nevaimarretta.
Pitkäjärven pesimälinnustoon kuuluu mm. kuikka.
Järven virkistysarvot ovat jokseenkin merkittäviä kuten myös luonnonsuojelulliset arvotkin.