Lemperinojan laskeutusaltaan ensimmäinen ’vuosihuolto’ suoritettu
Pitkäjärveen laskevista laskuojista ravinnekuorman kannalta ehkä merkityksellimpiin lukeutuvaan Lemperinojaan kaivettiin 3 vuotta sitten yhdistyksemme toimesta laskeutusallas, jonka tarkoituksena on paitsi kerätä valuma-alueelta kulkeutuvaa runsasta kiintoainesta, myös vähentää mahdollisten rehevöitymistä ruokkivien ravinteiden kulkeutumista järveen.
15.10.2021 allas tyhjennettiin ensimmäisen kerran olemassaolonsa aikana. Kiintoainesta, pääosin hienojakoista hiekkaa, altaaseen oli kertynyt useita kymmeniä kuutiometrejä. Oja virtaa ympärivuotisesti, keväisten sulamisvesien ja rankempien sateiden aikaan erittäin vuolaasti.
Vesiensuojeluun liittyvien jatkotoimien kannalta on hyvin mielenkiintoista tietää, onko kertyneeseen massaan sitoutuneena ravinteita ja jos on, mitä ja millaisia määriä. SUVI-hankkeen myötä syntyneen yhteistyön ansiosta saamme aiheesta lähitulevaisuudessa perustietoa, altaasta otetut maa-ainesnäytteet lähtevät laboratorioon analysoitavaksi läheisen viljelyalueen näytteiden yhteydessä.
Tulevan talven aikana on tarkoitus kerätä Pitkäjärven rantaruovikoista kaislanippuja, joista altaasta järveen johtavaan uomaan rakennetaan biosuodatin jarruttamaan virtaavaan veteen sitoutuneiden ravinteiden kulkeutumista järveen.
Altaan ensimmäisestä tyhjennyskerrasta kirjoitti Tommi Liljedahl tarkemmin SUVI-hankkeen sivuilla ja julkaisi asiaa myös yhdistyksemme facebookissa. Käykääpä tutustumassa!