Kesän 2019 talkoot liiallisen vesikasvillisuuden poistamiseksi Pitkäjärveä rehevöittämästä on taas päässyt alkuun.
Ensimmäiset n. 5 hehtaaria, eli sekä Sammallahden, että ns Sarkasten lahden pohjukat on jo kertaalleen niitetty ja niittomassa nostettu kuivalle maalle. Niille apajille saa varmaankin palata vielä elokuun lopulla uudemmankin kerran.
Pälkäneen Pitkäjärvellä tämän vuoden ilmiö näyttäisi olevan hyvin eri aikainen kelluslehtisten kasvutahti. Joillakin alueilla ulpukan ja lumpeen lehdet ovat olleet jo pari viikkoa aivan täydessä mitassaan, kun taas toisaalla ne vasta nipin napin alkavat tavoittaa veden pinnan. Samoin näyttäisi olevan erilaisten upoksissa viihtyvien vita-kasvien laita. Sinilevää ei toistaiseksi ole silmiini osunut.
Yleisesti kasvillisuuden määrä vaikuttaa edelleen tasaisesti vähenevän aiempiin vuosiin verrattuna, ilmeisesti säännöllinen niittely tuottaa tulosta.
Merkitsettehän mahdolliset kalanpyydyksenne näkyvästi, etten vahingossa riko niitä niittolaitteella!