VIELÄ MUUTAMA PAIKKA!
Suosituksi koettujen teatteriretkien sarja jatkuu taas 9.2.2018. Tuolloin kunnostusyhdistys järjestää matkan Tampereen Työväen Teatteriin, jonka Suurella näyttämöllä esitetään 25.1.2018 kantaesityksensä saanut
TYTÖT 1918.
Musikaali nuoruudesta, raivosta ja rakkaudesta kertoo vuonna 1918 Tampereella toimineen naiskaartin tyttöjen tarinan.
Tekijöinä ovat suomalaisen musikaaliteatterin huiput. Musikaalin käsikirjoittaa ja ohjaa Sirkku Peltola, musiikin säveltää Eeva Kontu ja laulujen sanat kirjoittaa Heikki Salo, lavastaja on Hannu Lindholm ja pukusuunnittelija Marjaana Mutanen. Mukaan on saatu myös ansioitunut koreografi Marjo Kuusela.
Tarina pohjautuu Anneli Kannon romaaniin Veriruusut (2008) ja tutkimuslähteisiin. Näyttämöllä on kaikkiaan liki viisikymmentä henkilöä, rooleissa TTT:n taitavat musikaalinäyttelijät vahvistettuna muun muassa Tanssiteatteri Tsuumin tanssijoilla ja Pirkanmaan musiikkiopiston Nuorisokuoro Sympaatilla.
Linkki teoksen esittelysivuille: http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/tytot-1918
Edullinen yhteislippu 63,00€/hlö, sisältää myös linja-autokuljetuksen Kyynärö – Luopioinen – Aitoo – Onkkaala – Tampere.
Ilmoittautumiset viimeistään to 18.1.2017 Kaija Turuselle p. 040 528 3436 tai kaija.turunen(at)pp3.inet.fi